Kartta - Fresno

Fresno
Fresno on kaupunki Yhdysvaltojen Kalifornian osavaltion keskiosassa San Joaquinin laaksossa. Kaupunki on perustettu vuonna 1872 ja se on nykyisin huomattavan maatalousalueen keskus. Fresnon asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 494 665 ja suuremman metropolialueen 930 450.

Fresnon alueen taloudellinen kulmakivi on maatalous. Maatalous työllistää huomattavan osan kaupungin asukkaista. Eri tavoin maatalouteen liittyy noin kolmasosa alueen työpaikoista. Paikallisen maatalouden tuotteita ovat esimerkiksi viinirypäleet, puuvilla, kalkkunat, karja, maito, tomaatit, luumut, appelsiinit ja persikat. Maatalouteen liittyen kaupungissa on myös elintarviketeollisuutta. Teollisuuden muihin tuotteisiin lukeutuvat esimerkiksi maatalouskoneet, metallit, puutavara ja kuljetuskoneet. Muita huomattavia talouden osa-alueita ovat hallinto, palvelut ja kauppa.

Kotitalouksien keskimääräiset vuosittaiset ansiot Fresnossa aikavälillä 2013–2017 olivat 44 853 Yhdysvaltain dollaria ja henkilöä kohden 21 286 dollaria. 28,4 % väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella.

 
Kartta - Fresno
Kartta
Google Earth - Kartta - Fresno
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Fresno
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Fresno
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Fresno
OpenStreetMap
01024079.jpg
1457x1536
www.davidrumsey.com
1944CaStateMapFresno...
1264x1544
www.americanroads.us
3376002.jpg
1536x1208
www.davidrumsey.com
00764043.jpg
1536x1182
www.davidrumsey.com
CSU-Fresno-Map.jpg
1536x864
www.mappery.com
Fresno_Chinatown_DTL...
1071x1110
japantownatlas.com
Fresno.jpg
750x750
www.californiamaps.u...
Location_map_Fresno....
690x656
upload.wikimedia.org
fresno_to_las_vegas_...
749x527
i15lasvegas.com
fresno_to_las_vegas_...
749x527
www.i15lasvegas.com
Fresno-California-Ci...
700x554
mappery.com
Fresno-California-Ci...
700x554
www.mappery.com
fresno.gif
540x700
www.gooddive.com
Fresno%20(california...
550x550
www.hotelsaccommodat...
fresno-city-map.jpg
580x520
www.fresnohub.com
fresno-california-ma...
580x520
www.fresnohub.com
fresno_map.png
600x471
3.bp.blogspot.com
fresno_map.gif
558x454
www.californiacounty...
county.gif
550x454
www.fresnolibrary.or...
Fresno_Map3.jpg
469x363
www.valleyair.org
Maa (alue) - Yhdysvallat
Yhdysvaltain lippu
Amerikan yhdysvallat (, lyh. USA ) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista. Se on väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin valtio. Maapinta-alaltaan Yhdysvallat on maailman neljänneksi laajin valtio, vesialueet mukaan luettuna se on maailman kolmanneksi laajin.

Yhdysvaltain väestö on etnisesti ja sosioekonomiselta asemaltaan varsin moninainen: se on muotoutunut toisen vuosituhannen jälkipuoliskolla ensisijaisesti eurooppalaisista siirtolaisista ja toissijaisesti Afrikasta tuoduista orjista. Tuonnempana Yhdysvallat on saanut muuttovoittoa latinalaisesta Amerikasta ja Aasiasta.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
USD Yhdysvaltain dollari (United States dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
ES Espanjan kieli (Spanish language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Kanada 
  •  Kuuba 
  •  Meksiko